Ystävyyden oppitunnit

 Kaikki mitä Twilight ja muut ovat oppineet ystävyydestä.

S1E3: Ystävyyteen kuuluu kaiken hyvän jakaminen, mutta jos siitä ei riitä kaikille, tuntuu pahalta kun itsellä on enemmän.
S1E4: Ystävyys on sitä, että antaa jotain muille, mutta ottaa jotain myös itselleen.
S1E5: On vaikea hyväksyä kun joku josta pidät, tahtoo olla jonkun vähemmän mukavan kanssa. Vaikka ei voi vaikuttaa siihen kenen kanssa toinen on, voi vaikuttaa omaan käytöseensä. On vain pidettävä hyvät välit. Lopulta oikean ja väärän ystävän ero aina paljastuu.
S1E6: Kyvyistään saa olla ylpeä ja niitä saa myös osoittaa toisinaan, varsinkin silloin kun puolustaa ystäviään. 
S1E7: Ystäviin pitää uskoa, heissä piilee uskomatonta voimaa, joka saattaa auttaa yli paheimpien pelkojen.
S1E8:  Jos hyväksyy erinlaisuudet, löytyy yllättäviä syitä olla hyvä ystävä
S1E9: Älä tuomitse kirjaa kannen mukaan. Joskus voi olla erityisen hassun tai pelottavan näköinen, mutta pitää katsoa sen ohi sisimpään. Oikea ystävä ei välitä ulkokuoresta, vain ponin sisin merkitsee. Ja hyvä ystävä, niin kuin hyvä kirja on sellainen ikuisesti.
S1E10: Ongelman ratkaisu tulee joskus siltä jolta vähiten odottaa. Kannattaa pysähtyä kuuntelemaan mitä ystävillä on asiaa, vaikkei siinä tuntuisi olevan järkeä.
S1E11: Kaikilla on piileviä kykyjä, ja jos on kärsivällinen, ne kyllä löytyvät. Ja kuten aina, ystävyydellä ja yhteistyöllä ponit voivat tehdä mitä vain.
S1E12: Joskus tuntuu että jokin asia erottaa muista ja tekee yksinäiseksi, mutta juuri se voi auttaakkin löytämään parhaat ystävät ja ymmärtämään erityisyytensä.
S1E13: On tärkeää muistaa, että ystävyys on aina tärkeämpää kuin kilpailu.
S1E14: Jos yrittää miellyttää kaikkia, yleensä ei lopulta miellytä ketään. Varsinkaan itseään. Ja jos joku tekee palveluksen, vaikkapa ihanan juhlapuvun, ei pidä olla liian kriittinen lahjaa kohtaan. Toisin sanoen, lahja hevosen suuhun ei katsota.   
S1E15: Selittämättömien asioiden huomaaminen ei tarkoita, etteikö sellaista olisi. On vain opittava uskomaan niihin, ja joskus ystävä voi neuvoa miten se käy.
S1E16: On tärkeää oppia pitämään kaviot maassa, ja auttaa aina ystävää.
S1E17: Ei kannata haukata liian suurta palaa.
S1E18: Ei kannata yrittää liikoja. Sen sijaan että yrittää tehdä jotain joka ei sovi, täytyy käyttää oikeita kykyjään.
S1E19: Hienostuneisuus ei tee ponista heikkoa. Nokkeluutensa avulla näännäisen avuton poni voi yksin päihittää ja häikäistä kaikki ponit.
S1E20: Ystävyys tarkoittaa että pystyy pitämään salaisuuden, mutta tunteiden paljastamista ystävälle ei tarvitsisi pelätä.
S1E21: Ystävyys on ihmeellinen ja voimakas asia, pahimmat vihamiehet voivat ystävystyä. Pitää vain ymmärtää ja sovitella. Jos tahto ois, niin jakaa vois.    
S1E22: Ei kannata tehdä hätäisiä johto päätöksiä. Täytyisi kysyä ennen kuin ottaa asiat omiin kavioihinsa.
S1E23: Jokaisella missä tahaansa on erityinen suhde ystäviinsä, ehkä jo ennen kuin he tapaavatkaan. Jos olet yksinäinen ja etsit tosi ystäviäsi, katso vain taivaalle. Ehkä juuri sinä ja tulevat ystäväsi katsotte juuri samaa sateenkaarta. 
S1E24: Mustasukkaisuus ja valehtelu eivät ole hyväksi ystävyydelle. Rakkautta riittää useammalle ihmiselle.
S1E25: Odota aina parasta ystäviltäsi, äläkä odota pahinta. Voit olla varma että ystäväsi haluavat aina sinun parastasi.
S1E26: Ystävät pystyvät muuttamaan surkeatkin jutut mahtavaksi.

S2E2: Ystävyys ei ole aina helppoa, mutta sen puolesta kannattaa taistella.
S2E3: Ystävien huolet pitää aina ottaa vakavasti, vaikka ei uskoisi hänellä olevan hätää. Huolen aiheiden ei kannata alkaa paisua valtavan suuriksi ongelmiksi.
S2E4: Parasta ystävyydessä on jakaa se ja auttaa muita löytämään se.Vaikka joku vaaikuttaisi uhkaavalta, jopa pelottavalta, kun hänelle tarjoaa ystävyyttä voi paljastua aivan uusi poni.
S2E5: Sisko on yksi parhaista asioista maailmassa, mutta ei aina ihan helpoin. Siskona oleminen on hieno asia, mutta se vaatii yhteistyötä. Joskus pitää tulla vastaan, joskus pitää hyväksyä toisen erheet. Tärkeintä on pitää yhdessä hauskaa, vaikka kaviot tulisivat joskus hieman likaisiksi.
S2E6: Toiveiden täyttymistä voi olla vaikea odottaa, jolloin kiusaus oikoa on kova. Epärehellisyys ei silti auta, koska silloin ei ansainnut toiveitaan. Aina on oltava rehellinen itselleen ja muille. Se on jokaisen hartain toive.
S2E7: Tärkeimmät ominaisuudet ystävissä eivät ole fyysisiä tai kilpailullisia, vaan tietynlainen asenne. Luovuttamattomuus, periksiantamattomuus, josta tunnistaa todellisen voittajan.
S2E8: Saavutuksista iloitseminen on luonnollista, mutta niillä leveily päin naamaa ei ole. On hienoa olla hyvä jossain, mutta nöyrä ja arvokas käytös on myös tärkeää.
S2E9: Ei sen väliä minne elämä vie, mutta koskaan ei saa unohtaa mistä tulee ja ketkä ovat ystäviäsi. Ja niistä on syytä olla ylpeä, joka tilanteessa.
S2E10: Voisi luulla että olisi hauskaa saada hirveästi tavaraa, mutta se ei ole läheskään yhtä hauskaa kuin antaa jotakin sille josta todella välittää. On todella paljon hauskempaa antaa kuin saada, ja ystävyys ja anteliaisuus johtavat aina ystävyyteen, ja se on kalliimpaa kuin mikään muu maailmassa.     
S2E13: Joskus halumme olla vastuullinen on suurempi kuin kykymme hoitaa asia.  
S2E14: On paljon helpompi olla ylpeämpi voitosta kuin alemmasta pistesijasta. Mutta ei tarvitse piileksiä, vaikkei aivan onnistuisi. Ongelmia ei voi juosta karkuun. Parempi juosta rakkaittensa luokse.
S2E15: Jos asiat tekee kunnolla, työn jälki puhuu puolestaan. Ystävät ovat aina apuna, ja heihin voi luottaa.  
S2E16: Ei pidä arvostella kokeilematta.
S2E17: Ketään kahta ei voi pakottaa olemaan yhdessä. Jokaisen täytyy saada valita seuralaisensa itse.
S2E18: Ystäviä on monenlaisia, ja ystävyyden voi osoittaa eritavoin. Jotkut haluavat nauraa ja leikkiä yhdessä, mutta jotkut haluavat vain olla rauhassa ja se on ihan ok.
S2E19: Puolensa pitäminen ei tarkoita sisimpänsä muuttamista.
S2E20: Älä tuhlaa aikaa turhaan huolehtimiseen.     
S2E21: Kuka on, ei ole sama kuin mikä on.
S2E22: Joskus tuntuu että oma panos on niin pieni, ettei sillä ole merkitystä. Mutta jokaisen panostus on tärkeä, vaikka pienikin. Kun vain pitää pään pystyssä, tekee parhaansa ja uskoo itseensä, ihmeitä voi tapahtua.  
S2E24: Ei pidä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä. Pitää selvittää faktat ennen kuin väittää jonkun tehneen jotakin, koska muuten voi tulla syytetyksi jostain aivan turhaan. He voivat pahastua ja itsekkin voi näyttää aika hupsulta.
S3E3: On hauska kun on kivaa, mutta vielä parempaa kun on ystäviä. Ja kun heitä on paljon, joskus täytyy vain valita kenen kanssa viettää aikaa. Mutta se ei haittaa, koska hyvät ystävät järjestävät paljon tilaisuuksia pitää hauskaa. Joten vaikka jäisi jotain väliin, se ei kestä pitkään.
S3E9: Perhe on ensimmäinen ystäväsi. Kun on niiden kanssa joista välittää, ei tarvita paljoakaan muistojen syntymiseen. Kaikkein yksinkertaisinkin puuha voi olla merkityksellistä. Ja lopulta muistamme aina kuka, sittenkin kun jo unohtui mitä.  

S4E4: On tärkeää luottaa joskus toiseenkin ihmiseen, eikä pelkästään itseensä.
S4E6: Vaikkei aina tarvitsisi apua, se ei tarkoita etteikö toisesta olisi apua. Ei tarvitse erityisiä voimia ollakseen hyvä ystävä.
S4E7: Ei pidä antaa kenenkään painostaa tekemään jotain joka ei tunnu oikealta. Joskus pitää sanoa hyville ystävillekin "ei". 
S4E8: Vaikka joku yrittääkin joskus hyötyä toisen anteliaisuudesta, et saa koskaan luopua avuliaisesta luonteestasi. Mikään ei tunnu pahemmalta kuin ystävien avun hyväksi käyttäminen.
S4E9: Hyvän perheen mitta ei ole täydellisyys, vaan kyky selvitä hankalista paikoista yhdessä. Kyvystä antaa anteeksi toistemme virheet. Hyvät ystävät voivat tuntua perheen jäseniltä. 
S4E10: Jos täytyy valita voittamisen ja ystäville uskollisuuden välillä, ystävät tulevat aina ensin. 
S4E11: Kun on ystävän seurassa, kaaoottinenkin päivä voi lähentää ystävien välejä entisestään.
S4E13: Oikea ystävä pitää sinusta sellaisena kuin olet, ja itsensä muuttaminen ei ole oikea tapa hankkia uusia ystäviä. 
S4E14: Joskus pelko voi estää tekemästä sitä mistä pitää, mutta jos jää näiden pelkojen vangiksi, ei löydä omaa itseään. On parempi kohdata pelkonsa niin löytyy voima, jonka avulla voi olla juuri sellainen joka haluaa olla.
S4E15: Älä yritä esittää mitään hienoa vain koska omistat hienon ystävän. Silloin melkein unohtaa miksi hän on niin hieno; hän on ystävä.
S4E16: Ystävällisyys voi saada monia muotoja. Ja joskus liika ystävällisyys voi estää sen mitä täytyy tehdä. Pois ajaminen voi näyttää julmalta, mutta joskus se on parasta mitä voi tehdä. 
S4E20: Rehellisyys voi olla vaikeaa varsinkin kun totuus näyttää pahoittavan ystäväsi mielen. Mutta lopulta valheeseen uskominen saattaa sattua enemmän. 
S4E21: Yksi tapa oppia ei ole toista parempi. Loppujen lopuksi jokainen on uniikki ja yksilöllinen.
S4E23: On oltava rehellinen ystävälleen jos hän tekee jotain joka ei ole mielestäsi oikein. Tosi ystävä tietää, että avaat suusi koska välität hänestä.
S4E24: Vaikka toiset kuinka kehuisivat sinua, koko maailman kehut eivät auta, jos itsestä ei tunnu siltä. Joskus itsestään voi pitää vasta, kun päästää irti menneistä silloin kun tulee aika antaa suurutensa loistaa. 
   
  

14 kommenttia:

  1. Kausi 2 jakso 2:
    Harmonian elementtien paluu: ystävyys voi joutua koetukselle, mutta se ei ikinä soru... (Tai.. Jotain ton tapaista.. Voit kuunnella itse, sanotaan siin, ennen Discordin voittamista..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siinä kyllä sanotaan "ystävyys ei ole aina helppoa mutta sen puolesta kannattaa taistella"

      Poista
    2. mun tietääkseni se jakso kumoaa aiemman väitteen missä sanotaan että ystävyys ei riipu ystävien määrästä. siinä se kumoutuu mut en oikee tajunnu joka voi selittää

      Poista
    3. Toi s3e9 niin se loppu en takuu sitä siinä ei oo mitään järkeä.

      Poista
    4. Raimbow Shunshine:
      Kaikessa ei aina okkaa järkee, mutta jotkut viksut sen ehkä tajuu ;)

      Poista
  2. Vaaauuuuutsiiiii! Ihan kaikki ystävyyden opit! Oot varmaan tehnyt paljon töitä.

    VastaaPoista
  3. Ja nyt ei tarvitse katsoa jaksoja jos haluaa kuulla sen opetuksen mut voitko sillein tehdä että laitat kuka ne on sanonut pliiiiiiis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks se oo kuitenki yleensä Twaikku

      Poista
    2. No ekalla kaudella, tokalla kaikki alkaa niitä tekemään..

      Poista
  4. Ihan mahtava! Näistä voi Itsekkin oppia jotain, kun tuntee olonsa huonoksi kaveriksi!

    VastaaPoista
  5. Mahtavaaa! Oot näköjään tehnyt paljon töitä ! En ite jaksais tehä näin paljoo!

    VastaaPoista